porno homo novellit alasto suomi

Tässä kirjassa teini-ikäiset rakastavaiset ovat poikia, ja matkassa on jälleen totutusti mutkia. Pienoisromaanissa on hyvin kaunista kerrontaa sisältävä tarina kolmiodraamasta kahden pojan ja yhden tytön välillä.

Saako sitä rakastaa ketä haluaa? Päiväkirjaromaanissa kerrotaan vuodesta , jolloin räjähtivät sekä Tsernobyl että päähenkilö Mariian tajunta. Kirjassa yhdistyvät tuttu ja vieras, tyttökirjatraditio ja naisten välinen rakkaus. Nikottelua on asiallinen romaani, jossa päähenkilö on ihan tavallinen vuotias poika, joka sattuu tykkäämään pojista. Hyväksynnän saaminen on kuitenkin monesti kiven alla. Listan aikaisempien nuortenkirjojen ollessa viime vuosilta tämä on kirjoitettu jo Elämänviiva kertoo hyvin todenmukaisen kuuloista tarinaa kaveruksista, joista toinen ihastuu toiseen ja yrittää säilyttää salaisuuttaan.

Eelia kokee hankaluuksia kotikaupungissaan, muuttaa pois, ja uudessa yhteisössään hän pystyy avautumaan uudella tavalla, saa ystäviä ja mahdollisuuden rakkauteen. Suomeksi ja englanniksi kirjoitettu esikoisteos kertoo Miskasta, joka on määritetty syntymässä naiseksi mutta on elänyt jo viisi vuotta miehenä. Vaihto-oppilaana hän yrittää jälleen elää naisena.

Sukupuoli-identiteetin häilyvyys ja ihmisten ymmärtämättömyys tuottaa ahdistusta. Edesmenneeseen Z-lehteen piirtäneen Annukka Leppäsen esikoisalbumi Anopin unelma on lesbosarjakuvan eliittiä sisältäen hulvatonta huumoria. Takalon sarjakuvassa vuotias nyrkkeilijätyttö Julia tutustuu salilla ikäiseensä Alexandraan. Heidän ystävyytensä syveneminen aiheuttaa hämmennystä. Lopulta he kohtaavat toisensa myös nyrkkeilykehässä. Touko Laaksonen lienee tunnetuin suomalainen sarjakuvataiteilija.

Monesti hänen taiteestaan puhuttaessa ei tule esiin, miten hän on tehnyt kokonaisia sarjakuva-albumejakin, ja niitä löytyy erittäin huonosti myös kirjastoista. Tästä syystä teosten tiedot varmaankin ovat jääneet toistaiseksi viemättä myös Kirjasampoon.

Sarjakuvien täydentäminen palvelussamme on muutenkin vielä kesken, mutta Mattipekka Ratian Nakki ja Tappi -sarjakuva ansaitsee maininnan ensimmäisenä suomalaisena miesparin arjesta kertovana sarjakuvana. Se ilmestyi ensin Ilta-Sanomissa. Tämä runokokoelma vuodelta sisältää rankkoja ja murteellisia runoja, joissa ei-heteron toive voi olla jopa kuolema. Nuoren tytön välillä kivinen tie aikuisuuteen ja itsensä hyväksymiseen päättyy kuitenkin onnellisesti.

Vuonna julkaistu kokoelma oli kenties ensimmäinen avoimesti homonäkökulmasta kirjoitettu runokokoelma Suomessa. Runot ovat epäsovinnaisen eroottisia ja uskonnollisia liikkuen maalla ja kaupungissa, arjessa ja unissa. Saision "outojen ooppera" sai kantaesityksensä Suomen kansallisteatterissa Kansanedustaja, hänen puolisonsa ja heidän au-pairinsa törmäävät mm. Tom of Finlandiin, vanhojen homojen veljeskuntaan, muslimiin, joka on leikannut irti korvansa, menneisyyden vänrikkiin, William Shakespeareen ja seitsemään kääpiöön.

Vuoden suuri arvostelijoiden suosikki ja esikoisromaaniksi poikkeuksellisen myyntimenestyksen saavuttanut Neljäntienristeys kertoo erityisesti vahvoista naishahmoista. Eräänä tärkeänä juonikuviona kirjassa on kuitenkin myös naimisissa olevan miehen salattu halu toisiin miehiin. Neljäntienristeyksen itsenäinen jatko-osa Lopotti puolestaan kertoo edellä mainitun Onnin sokeasta tyttärestä Helenasta ja tämän homoseksuaalista veljenpojasta Tuomaksesta, jonka tarinaa kuvataan suomalaiselle kirjallisuudelle varsin tuoreella tavalla.

Vuoden Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon saaneessa Kissani Jugoslaviassa on maahanmuuttajuuden ja perhesuhteiden ohella yhtenä suurempana teemana mm. Se teoksen kissakin löytyy homobaarista!

Statovcin toinen romaani Tiranan sydän kertoo pakolaisuudesta ja itsensä etsimisestä ympäri Eurooppaa, ja myös sukupuoli-identiteettien kirjo on kirjassa näkyvillä.

Holman esikoisromaanissa puolestaan seikkaillaan kirjasto- ja teatterimaailmassa sekä tuskaillaan sukupuolista identiteettiä laajemminkin kuin seksuaalisesta suuntautumisesta käsin. Päähenkilö käy monesti mielessään läpi asioita, jotka yhdistää ns. Ahtaaseen sukupuolirooliin on hankala mahtua.

Ohjaajana tunnetun Elias Koskimiehen romaanissa käsitellään myös sukupuolista ulkopuolisuutta, kun päähenkilö tuntee olevansa hyvin erilainen poika maaseutukylässä Pohjanmaalla vuonna Unelmoida kuitenkin voi, esimerkiksi täysi-ikäisyydestä, matkasta New Yorkiin ja kansainvälisestä megatähteydestä. Isän kuolema varjostaa kirjan henkilöiden maailmaa myös vahvasti.

Romanttisessa fantasiakirjassa Naarni, joka on sotilas ja puoliksi jumala, puoliksi tavallinen nainen, rakastuu kohtaamaansa Emmaan.

Heidän yhteiselonsa ei kuitenkaan ole helposti mahdollista. Haaviston romaanissa päähenkilö on kolmekymppinen transsukupuolinen nainen. Toimittajana työskentelevä Inari aloittaa työt yhteiskunnallisessa naistenlehdessä ja päätyy tekemään juttua älykkäästä lampaasta, kun eläinsuojelujärjestö PETA: Jääkiekkomaailmassa valtavirrasta poikkeava seksuaalisuus on hankala asia edelleen.

Yhdysvaltoihin sijoittuvassa romaanissa nuori Timothy halvaantuu ottelussa ja hänen ystävänsä Nathan ajautuu tämän jälkeen rappiolle. Miksi Timothy käänsi katseensa väärään suuntaan taklauksen lähestyessä? Sydäntäsärkevä romaani on vahvaa luettavaa. Kevään esikoisromaanissa on päähahmoina kolme homomiestä sekä yksi transnainen ja tämän äiti.

Henkilöt etsivät eri tavoin paikkaansa ja itseään, yrittävät selviytyä traumoista ja löytää elämäänsä jotain pysyvääkin, ehkä rakkautta, ehkä perhettä. Parkkinen kertoo mielenkiintoisessa romaanissaan lesbosuhteesta Helsingissä vuonna Perheellinen nainen tutustuu naapurissa asuvaan toiseen naiseen ja ystävyys syvenee. Pelko ja kätketyt viestit sävyttävät naisten elämää. Esseemäisesti pohdiskelevassa teoksessa päähenkilön ystävä löytää Italiassa etiopialaisen paperittoman, ja näiden välille muodostuu erikoinen seksin sävyttämä riippuvuussuhde.

Kirjassa puhutaan paljon myös filosofi Ludwig Wittgenstenista ja runoilija Gunnar Björlingistä, jotka olivat kumpikin homoseksuaaleja. Liikkeellä olemista ja matkoja niin paikoissa kuin itsessäkin kuvaava runollisen kaunis romaani kuljettaa sivuhenkilönään Sem-nimistä miestä. Sem on mennyt aikanaan naimisiin ja alkanut isännöidä kotitaloa kuten on kuulunut, mutta intohimoa vaimoonsa hänellä ei koskaan ollut.

Sem koki rakkautta ja seksuaalisuutta itselleen luontaisimmalla tavalla vain nuorena Tukholmassa. Hiltusen humoristisessa mutta tarkkanäköisessä romaanissa kerrotaan niin toimittajantyön murroksesta nykypäivänä kuin homoseksuaalien yhteisöstä Rovaniemellä luvulla. Yksi kirjan näkökulmahenkilöistä on Tuulikki, joka toimi "homoemona" ja paikallisen Setan aktiivina aikana, jolloin homoseksuaaleilla ei vielä ollut parisuhteen virallistamisen mahdollisuutta ja kehotuskielto oli voimassa.

Lämminhenkisesti eläytyvässä romaanissa kerrotaan Paulista, joka jo lapsuudessa huomaa haluavansa pukeutua naisten vaatteisiin.

Pauli on heteromies ja yrittää elää parisuhteissa naisten kanssa, mutta onko heistä ymmärtämään transvestiitin tarvetta itsensä ilmaisuun? Aimo ja Unto ovat olleet pari jo kauan, vaikka ovatkin ihan erilaisia. Kun toinen kiukuttelee, on toisen keksittävä jotain hauskaa piristykseksi — sellaista on ystävyys. Tommi-eno on Pikku-Litin ihan paras kaveri. Harmi kyllä enolla on uusi poikaystävä, joka vie enolta aivan liian paljon aikaa. Mustasukkaisuus vaivaa Littiä, mutta onneksi siitä voi päästä eroon — ja saada uuden kaverin.

Kuulla on kaksi äitiä, Kimillä kaksi isää. Yhdessä he muodostavat apilaperheen. Kumminsa Nikin kanssa Kuu voi jutella kaikista asioista. Monenlaiset perhemuodot tulevat luontevasti tutuiksi tässä lämminhenkisessä kirjassa. Geokätköilyn ja salapoliisinhommien lisäksi sivujuonteena kulkee Raparperin isien seikkailut. Pekka, se fiksumpi ja harkitsevampi, saa toppuutella isää, sitä hömppää tapausta, milloin liiallisuuksiin menevästä kasvissyönti-intoilusta, milloin karppaamisesta, kuntoilusta ja uskomushoitoihin hurahtamisesta.

Uimavalvoja Katja on rakastunut kassaneiti Elina Aaltoon — ikävä kyllä toivottomasti, koska Elinan sydän sykkii vain uimahyppääjä Riku Kotkalle.

Tilanne kääntyy kenties Katjan eduksi, kun Riku paljastuu lopussa huijariksi ja roistoksi. Kirjassa on puoli sivua sateenkaariasiaa: Tiesitkö, että Itä-Afrikan mossi-heimossa lapsilla on monta äitiä? Himalajan zanskarilaisten luona lapsilla on taas monta isää. Kirja esittelee perheitä ympäri maailman nyky- ja entisajoilta.

Suurin osa kirjasta käsittelee heteroperheitä. Sateenkaariasiaa on tässäkin kirjassa hyvin vähän. Avoliitosta ei puhuta sanaakaan koko kirjassa, rekisteröity parisuhde mainitaan.

Heidänkin pitää hankkia esteettömyystodistus ja kaksi todistajaa liitolleen. Voiko lapsella olla kaksi äitiä tai isää? Perheitä on hyvin monenlaisia. Millaisen oman perheen sinä haluaisit sitten, kun olet aikuinen? Onko hyväksytympää olla poikatyttö kuin tyttöpoika? Esimerkin vuoksi listassa on myös lastenromaani, jossa vaihdetaan rooleja: Tyttöjen tavarat ovat hienoja ja kauniita — ihan muuta kuin autot ja dinosaurukset.

Pukuleikki muuttaa 4-vuotiaan Paavon ihanaksi Jasmine Kukkaseksi. Isähiiri toivoo pojastaan nyrkkeilijää, mutta hiiripoika on kiinnostunut baletista. Pelastuvatko hiiret häijyn kissan kynsistä nyrkein vain tanssien? Kenta on tosi hyvä jalkapallossa ja sotaleikeissä, mutta joskus on hyvä ottaa rauhallisesti. Tyttöjen kanssa olisi hauska leikkiä barbeilla ja pukeutua prinsessaksi, jos he vain huolivat Kentan mukaan.

Samuel tykkää kukista ja näyttelemisestä ja leikkii mielellään tyttöjen kanssa. Koulussa muut pojat pitävät häntä tyttömäisenä mamona ja sulkevat hänet pois leikeistään. Ei ihme, ettei Samuel halua mennä kouluun. Juttelu isän ja mummun kanssa paljastaa, että kiusaajat voivat saada syitä vaikka mistä - sellaisistakin asioista, joita kiusattu ei edes ymmärrä. Dennis 12 vee asuu isänsä ja veljensä kanssa — ja kaipaa äitiään, josta muistaa ihanan keltaisen mekon. Löydettyään kulmakaupasta Voguen, jonka kannessa komeilee keltainen mekko, Dennis innostuu muodista.

Koulun suosituin tyttö Lisa jakaa kiinnostuksen, ja kaksikko kehittelee pukuleikistä mainion kepposen. Ensimmäisenä koulupäivänä häntä luullaan pojaksi — eikä Simonella ole aikomustakaan korjata virhettä. Mutta sitten tulee urheilutunti ja aika riisua vaatteet….

Sara ja Henri pääsevät leirille, mahtavaa! Paitsi ei Henrin mielestä. Henri on tottunut kiusaamiseen, koska ei välitä jalkapallosta vaan näprää mieluummin kaikenlaista käsillään. Kiusaajat yllättyvät, kun saavat nähdä Henrin loistavat ompelutaidot. Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin 1. Kaikki mikä sinulle kuuluu. Gamiani, eli, Kaksi rajatonta yötä. Kädet ylös, housut alas. Minä, Simon, Homo Sapiens. Egyptin prinssi ja muita homonovelleja. Kesän jälkeen kaikki on toisin.

Kun enkelit katsovat muualle. Hello, I love you. Geoetsivät ja rahakäärön arvoitus. Emma ja erilainen perhe. Paavo Virtanen ja tyttöjen tavarat. Samuel ja Kekkosen puku. Tämä haku on vain Kirjasammon toimitetuille sisällöille, eikä se löydä teos- ja kirjailijatietosivuja. Niitä voit hakea vasemman ylänurkan haulla. Skip to main content. Secondary menu Hae kansikuvia Selaile sisältöjä Selaile genrejä Kysy kirjallisuudesta.

Olet täällä Etusivu        Kirjahyllyt. HLBTI-kirjallisuutta Tässä kirjahyllyssä on kaunokirjallisuutta, jossa keskeisinä aiheina ovat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt.

Ulkomaiset kirjailijat Ulkomaisia nykykirjailijoita Michael Cunningham — Koti maailman laidalla , Tunnit Cunninghamin teoksissa seksuaalivähemmistöteemat ovat usein esillä. John Irving — Minä olen monta Irvingin romaani seuraa erään bi-miehen elämää lapsuudesta aina vanhuuden kynnykselle.

Jonas Gardell — Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin Tämä ruotsalaisen homoväestön aids-kriisistä kertova tarina ilmestyi poikkeuksellisesti ensin televisiossa minisarjana, jonka jälkeen kirjat julkaistiin kolmessa osassa: Jeffrey Eugenides — Middlesex Tämä lieneekin listan ainut intersukupuolisuudesta kertova teos.

David Ebershoff — Tanskalainen tyttö Tositapahtumiin pohjautuva tarina transsukupuolisesta luvun alussa on päätynyt taannoin elokuvaversioksikin, jonka myötä kirjasta otettiin myös meillä uusi painos. Kassandra Block — Rakkauden puukottamat Frankfurtissa yksin asuvat lesbonaiset joutuvat sarjamurhaajan uhreiksi.

Jeanette Winterson — Ei appelsiini ole ainoa hedelmä Osin omaelämäkerrallisessa Whitbread-palkitussa esikoisromaanissaan Winterson kuvaa pienessä uskonnollisessa yhteisössä kasvavan tytön tarinaa ja käsittelee myös seksuaalista heräämistä ja ensirakkautta.

Garth Greenwell —  Kaikki mikä sinulle kuuluu Palkintoehdokkuuksia kerännyt, Suomessakin taannoin vieraillut amerikkalaiskirjailija kuvaa kehutussa esikoisromaanissaan Bulgariassa asuvaa opettajaa. Ulkomaisia klassikoita William S. Burroughs — Alaston lounas , Hämy Beat-sukupolven yksi avainhahmoista oli elämänsä loppupuolella avoimesti homoseksuaali. Radclyffe Hall — Yksinäisyyden kaivo Vuonna julkaistu kirja kertoo Stephen-tytöstä, joka on erilainen käyttäytyessään poikamaisena pidetyllä tavalla.

Markiisi de Sade — Sodoman päivää Markiisin teos sisältää kaikkea mahdollista seksuaalisen halun purkausta, ja homoseksuaalisuusteemat on lisätty sekaan todennäköisesti mahdollisimman suuren lisäjärkytyksen aiheuttamiseksi aikalaisissa. Alfred de Musset — Gamiani Goottilainen romaani ja eroottisen kirjallisuuden klassikko, jossa päähenkilö on lesbo.

Eugenio Giovenardi — Isä Belmiron rikos Katolisen kirkon jättäneen papin kirjoittama teos, jossa uuteen seurakuntaan saapunut pappi puolustaa oikeuttaan rakkauteen ja omaan totuuteensa. Jean Genet — Querelle Merimies sävähdyttää bretagnelaista satamakaupunkia, häneen sortuvat niin miehet kuin naisetkin. Forster — Maurice Ensimmäisen maailmansodan aikaan sijoittuva historiallinen romaani.

Djuna Barnes — Yömetsä Modernistisen englanninkielisen naiskirjallisuuden klassikkoteos vuodelta sisältää myös kuvauksen kahden naisen suhteesta. Manuel Puig — Hämähäkkinaisen suudelma Argentiinalaiskirjailijan teos koostuu lähes täysin kahden sellissä istuvan hahmon välisestä dialogista. Phil Andros — Kädet ylös, housut alas "Kirjallisesti korkeatasoista ja vetävää homopornoa" sen kummemmin kiertelemättä.

Nuortenkirjallisuutta Becky Albertali — Minä, Simon, homo sapiens Riemastuttavan nuortenromaanin päähenkilö vuotias Simon ei ole ulkona kaapista homoutensa suhteen, ja hän inhoaa kaikenlaista draamaa. Meredith Russo — Tyttösi sun Sukupuolensa korjannut Amanda on vaihtanut asuinpaikkaa ja koulua. Alison Bechdel — Lepakkoelämää , Hautuukoti Bechdel puolestaan tekee sarjakuvaa lesbonäkökulmasta. Kotimaiset kirjailijat Finlandia-voittajia Pentti Holappa — Ystävän muotokuva Kotimaisessa kirjallisuudessa homoteema löi itsensä kansan tietoisuuteen viimeistään vuonna , kun Pentti Holapan Ystävän muotokuva palkittiin Finlandialla.

Johanna Sinisalo — Ennen päivänlaskua ei voi Sinisalon esikoisromaani oli vuonna ensimmäinen Finlandian voittanut spekulatiivisen fiktion edustaja, ja myös tässä päähenkilönä on homoseksuaali mies. Pirkko Saisio — Punainen erokirja Myös Saisio palkittiin ansaitusti Finlandialla omaelämäkerrallisten romaaniensa trilogian viimeisestä osasta.

Muita Leena Lehtolainen — Ennen lähtöä Tässä dekkarissa tutkitaan homoseksuaalin kunnallispoliitikon murhaa. Kaj Korkea-aho — Tummempaa tuolla puolen Korkea-ahon teoksessa on myös mukana spekulatiivisen fiktion elementtejä, varsinkin kauhua. Christer Kihlman — Ihminen joka järkkyi Kihlmanin kirja on hyvin vahvasti omaelämäkerrallinen. Sami Hilvo — Viinakortti Tässäkin palataan pienelle paikkakunnalle hautajaisia varten kuten Korkea-ahon romaanissa. Tapani Heinonen — Reunalla Heinosen Reunalla -romaanissa lapsuus- ja nuoruusmuistot tulevat pintaan päähenkilö-Juhanin isän sairastuttua.

Heli Kruger — Olen koskettanut taivasta Urheilija kirjoitti ilmestyttyään muistaakseni jonkinlaista kohua herättäneen kirjan lesbosuhteesta pituushyppääjän ja opettajan välillä. Sofi Oksanen — Baby Jane Yksi viime vuosien menestyneimmistä suomalaiskirjailijoista kirjoitti ennen kansainvälistä suursuosiotaan toisessa romaanissaan lesbopiireistä ja masennuksesta.

Jenny Kangasvuo — Sudenveri Kangasvuon Kuvastaja-palkittu romaani menee genrensä puolesta suomikumman alueelle. Harald Birger Olausen — Egyptin prinssi ja muita homonovelleja Seksuaalivähemmistöistä kertovia novellikokoelmia ei ole kotimaisessa kirjallisuudessa juuri ilmestynyt. Nuortenkirjallisuutta Siri Kolu — Kesän jälkeen kaikki on toisin Kauniissa pienoisromaanissa Peetu pääsee isänsä kanssa kesällä kymmenen kertaa purjelennolle.

Siiri Enoranta — Surunhauras, lasinterävä Topelius-palkitussa fantasiaromaanissa prinsessa Sadeia lasittarineen matkustaa Surukauriin saarelle. Marja Björk — Poika Transsukupuolisen henkilön äidin näkökulmasta kerrottu ja kirjoitettu, myös nuorille lukijoille sopiva Poika pääsi Finlandia Junior -ehdokkaaksi.

Salla Simukka — Kun enkelit katsovat muualle , Lumikki -trilogia Nuortenkirjallisuutemme suuri menestyjä Simukka on alusta asti osannut käsitellä teoksissaan vaikeita aiheita. Uma Karma — Kaiken se kestää Esiin on nostettava myös tämä muutamien vuosien takainen omakustanne, josta on muodostunut käsittääkseni jonkinlainen kulttisuosikki. Hellevi Salminen — Hello, I love you Pienoisromaanissa on hyvin kaunista kerrontaa sisältävä tarina kolmiodraamasta kahden pojan ja yhden tytön välillä.

Vilja-Tuulia Huotarinen — Valoa valoa valoa Päiväkirjaromaanissa kerrotaan vuodesta , jolloin räjähtivät sekä Tsernobyl että päähenkilö Mariian tajunta. Reija Kaskiaho — Nikottelua Nikottelua on asiallinen romaani, jossa päähenkilö on ihan tavallinen vuotias poika, joka sattuu tykkäämään pojista.

Hennariikka Romu — Elämänviiva Listan aikaisempien nuortenkirjojen ollessa viime vuosilta tämä on kirjoitettu jo Sarjakuvia Wolf Kankare — Miska Pähkinä Suomeksi ja englanniksi kirjoitettu esikoisteos kertoo Miskasta, joka on määritetty syntymässä naiseksi mutta on elänyt jo viisi vuotta miehenä.

Annukka Leppänen ja Katsu Kujala — Anopin unelma Edesmenneeseen Z-lehteen piirtäneen Annukka Leppäsen esikoisalbumi Anopin unelma on lesbosarjakuvan eliittiä sisältäen hulvatonta huumoria. Tiitu Takalo — Kehä Takalon sarjakuvassa vuotias nyrkkeilijätyttö Julia tutustuu salilla ikäiseensä Alexandraan.

Tom Of Finland — Kake ja Mike toim. Mattipekka Ratia — Nakki ja Tappi toim. Runoutta Teija Kortelainen — Elä katto taakses Tämä runokokoelma vuodelta sisältää rankkoja ja murteellisia runoja, joissa ei-heteron toive voi olla jopa kuolema.

Heikki Niska — Miesten häät Vuonna julkaistu kokoelma oli kenties ensimmäinen avoimesti homonäkökulmasta kirjoitettu runokokoelma Suomessa. Näytelmiä Pirkko Saisio — Homo Saision "outojen ooppera" sai kantaesityksensä Suomen kansallisteatterissa Uusia kotimaisia romaaneja vuosilta Tommi Kinnunen — Neljäntienristeys ja Lopotti Vuoden suuri arvostelijoiden suosikki ja esikoisromaaniksi poikkeuksellisen myyntimenestyksen saavuttanut Neljäntienristeys kertoo erityisesti vahvoista naishahmoista.

Pajtim Statovci — Kissani Jugoslavia ja Tiranan sydän Vuoden Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon saaneessa Kissani Jugoslaviassa on maahanmuuttajuuden ja perhesuhteiden ohella yhtenä suurempana teemana mm. Antti Holma — Järjestäjä Holman esikoisromaanissa puolestaan seikkaillaan kirjasto- ja teatterimaailmassa sekä tuskaillaan sukupuolista identiteettiä laajemminkin kuin seksuaalisesta suuntautumisesta käsin.

Elias Koskimies — Ihmepoika Ohjaajana tunnetun Elias Koskimiehen romaanissa käsitellään myös sukupuolista ulkopuolisuutta, kun päähenkilö tuntee olevansa hyvin erilainen poika maaseutukylässä Pohjanmaalla vuonna Maria Carole — Tulen tyttäriä Romanttisessa fantasiakirjassa Naarni, joka on sotilas ja puoliksi jumala, puoliksi tavallinen nainen, rakastuu kohtaamaansa Emmaan.

Maija Haavisto — Sisimmäinen Haaviston romaanissa päähenkilö on kolmekymppinen transsukupuolinen nainen. Katri Lipson — Detroit Jääkiekkomaailmassa valtavirrasta poikkeava seksuaalisuus on hankala asia edelleen. Otto Lehtinen — Wurlitzer Kevään esikoisromaanissa on päähahmoina kolme homomiestä sekä yksi transnainen ja tämän äiti.

Leena Parkkinen — Säädyllinen ainesosa Parkkinen kertoo mielenkiintoisessa romaanissaan lesbosuhteesta Helsingissä vuonna Kari Hukkila — Tuhat ja yksi Esseemäisesti pohdiskelevassa teoksessa päähenkilön ystävä löytää Italiassa etiopialaisen paperittoman, ja näiden välille muodostuu erikoinen seksin sävyttämä riippuvuussuhde.

Hannele Mikaela Taivassalo — In transit Liikkeellä olemista ja matkoja niin paikoissa kuin itsessäkin kuvaava runollisen kaunis romaani kuljettaa sivuhenkilönään Sem-nimistä miestä. Pekka Hiltunen  — Onni Hiltusen humoristisessa mutta tarkkanäköisessä romaanissa kerrotaan niin toimittajantyön murroksesta nykypäivänä kuin homoseksuaalien yhteisöstä Rovaniemellä luvulla. Annamari Marttinen — Korsetti Lämminhenkisesti eläytyvässä romaanissa kerrotaan Paulista, joka jo lapsuudessa huomaa haluavansa pukeutua naisten vaatteisiin.

Tittamari Marttinen — Ikioma perheeni Kuulla on kaksi äitiä, Kimillä kaksi isää. Kulutuksen sosiologista tarkastelua · Johanneskin tulee · Johdatus arkeologiaan · Johdatus digitaaliseen kulttuuriin · Johdatus Euroopan unionin politiikkaan · Johdatus keskiajan teologiaan · Johdatus logiikkaan · Johdatus musiikkifilosofiaan · Johdatus plasmafysiikkaan ja sen avaruussovelluksiin · Johdatus sosiologian perusteisiin · Johdatus taivaanmekaniikkaan · Johdatus uuden testamentin kreikkaan PoD · John Deweyn kokemusfilosofia · John Lennonin valkoinen Flyygeli · John Rawlsin filosofia · Johtajana kaaoksen reunalla · Johtajuuden rakentuminen · Johtaminen sosiaalialalla · Joka niemi, notko ja saarelma · Joka vanhoja muistaa Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin elokuvat · Kadonnutta tavaraa etsimässä · Kadonnutta tavaraa etsimässä · Kadotettu puutarha · Kadun varjoisalla puolella · Kafkan tutti · Kahdeksan surmanluotia 2-DVD · Kahden ja yhden yön tarinoita · Kahden ja yhden yön tarinoita P · Kahvakuula · Kahvi, pahvi ja tango · Kahvin kanssa · Kahvipussin uusi ulottuvuus · Kaikella on paikkansa · Kaiken takana oli pelko · Kaiken takana on nainen!

Aikuisen naisen laulukirja · Kaiken takana onkin vesi · Kaikenlaisia karkulaisia DVD · Kaiketon · Kaikkea kaunista pokkari · Kaikki anteeksi · Kaikki Doriksesta ja muita ällistyttäviä tarinoita · Kaikki Finlandia-palkintoehdokkaat · Kaikki hyvin - tekstiviestit Kuopio-New York · Kaikki irti arjesta · Kaikki Italiani · Kaikki kompostoinnista · Kaikki kompostoinnista ja maanparannuksesta · Kaikki kurveistani · Kaikki minkä menetimme · Kaikki muuttuu paremmaksi!

Nyt · Kalevalan hyvät ja hävyttömät · Kalevalan kulttuurihistoria · Kalevanpoika · Kalevanpoikien kronikka · Kalkkaro 1 - Ihmispetojen laakso · Kalkkaro 2 - Ihmisen hinta · Kalkkaro n: Elokuvaaja Kari Sohlberg · Kamerassa kalpa · Kamoon!

Kalevalaseura · Kansallisomaisuuden ryöstö · Kansallispuistot · Kansallisten instituutioiden muotoutuminen · Kansan terveys, yksilön hyvinvointi · Kansan vihollinen · Kansankodin pimeämpi puoli · Kantakuvat - yhteinen muistimme · Kapakkalaulut · Kape 24 h · Kapina ja kaipuu - kultaiset tyttökirjaklassikot · Kapinakenraalin päiväkirja – Kertomus Kemijärven sellutehtaan alasajosta · Kapinalliset - nuorisoelokuvia · Kapitalismin museo · Kapitalismin sanakirja · Kapteeni · Kapteeni Hyperventilaattorimies · Kapteeni Kanki: Ulkopuoliset · Karim 2 - Tarkoitus pyhittää keinot · Karim 3 - Rikos ja rangaistus · Karita Mattila - korkealta ja kovaa · Karjala · Karjala edestakaisin · Karjala Suomen ja Venäjän välisissä suhteissa · Karjalainen keittiö Uusia tuulia perinneruokiin · Karjalainen ruletti · Karjalan kuningas · Karjalan kunnailla DVD-box · Karjalan räyhähenget · Karkotetut · Karl Marx filosofina · Karsintavaihe · Kartanoista huvimajaan - restauroi ja kunnosta taitavasti · Kartanon mailla · Karting team vintiöt · Karting Team Vintiöt · Karvainen kamaripalvelija · Kasarikirja · Kassandra - tarinoita suomalaisuudesta · Kassu vauhdissa · Kasvatusvuorovaikutus · Kasvi sairastaa · Kasvisruokaa!

Kohti visuaalista lukutaitoa · Katso naamion taa · Katso naamion taa: Kertomus helsingin kaupunkisuunnittelusta · Kaupungissa vihertää · Kaupunki tapahtumien näyttämönä · Kaupunkikuvia ajassa · Kausi elämästäni · Kausiruokaa - ilmastonystävän keittokirja · Kaverikirja · Kehittymättömät Ufot · Kehityksen loppu · Kehityksen tutkimus: Johdatus perusteisiin · Kehitys kehittyy – Väinämöinen 4 · Kehitysapukeisarin vaatekaapilla · Kehitysavun kirous · Kehitysbiologia · Kehitysmaatutkimus · Keikkabussin parhaat musavitsit · Keinu · Keinu meren yllä · Keisarin perintö - kertomuksia Helsingin sotilassaarten historiasta · Keisarin tie · Keittiöantiikkia · Kekkonen, Helena: Rauhan siltaa rakentamassa · Kellari · Kellokosken ruukki · Kelluva kiinnostavuus · Kelmejä ja kesäduunareita · Keltaisen meren takana · Keltaiset esseet · Kemikaalit kulutuksessa · Ken tulta pyytää -elokuvakäsikirjoitus · Kenen aika?

Esseitä venäläisestä nykykirjallisuudesta · Kenen ilmasto? Lähtölaskenta · Kepler62 Kirja kolme: Matka · Kepler62 Kirja neljä: Pioneerit · Kepler62 Kirja viisi: Afganistanin toinen todellisuus · Kirjeitä karkaavalle puolisolle · Kirjeitä tulevaisuudesta · Kirjoitettu kansakunta · Kirkkaat päivät ja ilta · Kirkkaus · Kirkkojen ja kartanoiden kätköistä · Kiro säkeet: Neuvostoliiton tavoitteet Suomessa · Kivi puutarhassa · Kivikkopellon poika · Kivinen kello · Kivipiirtäjä · Kivisyli · Klaani p · Klar text · Klassinen mekaniikka · Klassiset poliittiset ajattelijat · Kleion pauloissa · Kliininen laboratoriotiede · Kodittomille koirille · Kohina · Kohtalokas Albania · Kohtauspaikka Marinad · Kohti · Kohti · Kohti asiakkuutta · Kohti sosialismia!

Pirkkalan peruskoulun marxilainen kokeilu · Kohti tasapainoa · Koillisväylän löytäjä tutkimusmatkaaja Adolf Erik Nordenskiöld Jäämerellä · Koira hyvään kotiin · Koira joka kävi coffee shopissa · Koira lapsiperheessä · Koiran lihashuolto · Koiran nivelvaivat ja niiden hoitaminen · Koirankakkaa · Koirankynnen leikkaaja DVD · Koirankynnenleikkaaja · Koirastähti · Koirien ajama kettu · Koirien maailmanhistoria · Koirien Suomi · Koirien värikäs maailma - aikuisten värityskirja · Koit ny rauhottu!

Opi laittamaan ruokaa porsaan jokaisesta osasta · Kokonainen mies · Kokonaisuuden näkemisen taito · Kolikon kääntöpuoli · Kollaan kenttäpapin tarina · Kolmannen valtakunnan keskitysleirit: Vilpittömässä · Komisario Neliön välähdys · Kommunikoinnin häiriöt · Kommunikoinnin häiriöt · Kompastuksia · Kone-Suomi · Koneellinen puunkorjuu · Koneen kokemus · Konejumalat · Konelihan värinä- Johdatus kytkeytymisen maailmankuvaan · Konkursseja ja muita konnuuksia · Konnia ja huligaaneja · Kononen ja Contract Killer · Kononen ja keltainen ruusu · Kononen ja kidnappaajat · Kononen ja kiväärimurhaaja · Kononen ja kolmen kopla · Kononen ja kunniavelka · Kononen ja naulamurhat · Kononen ja yövieraat · Kononen käy kuumana · Kononen käyttää järkeä · Kononen vaihtaa kapakkaa · Konrad Orbiter - viestejä alemmilta tasoilta · Konstaapeli Kontio: Näkymätön vaara · Konsulttidemokratia · Kontekstuaalinen oikeushistoria · Konttaava koomikko · Kootut · Kootut de Lux · Kootut pakinat · Korhonen - kuka?

Suomen Teknillinen korkeakoulu · Korttelin kuningatar · Korvalehti · Korville piirretyt kuvat - kirjoituksia kuunnelmasta ja äänitaiteesta · Kosaani · Koska kotimaa meidät lähetti · Kosket · Koskinen ja kreikkalainen kolmio · Koskinen ja pudotuspeli · Koskinen ja pudotuspeli ÄK · Koskinen ja raadonsyöjä · Koskinen ja raadonsyöjä rikosromaani · Koskinen ja siimamies rikosromaani · Koskinen ja siimamies rikosromaani · Koskinen ja taikashow mp3-cd · Koskinen ja taikashow rikosromaani · Kossu · Kotavuoresta rakkaudella · Koti koreaksi metsän aarteilla · Koti lehvistön varjossa rintamamiestalon uusi elämä · Kotiin · Kotiin · Kotileikki lastenhuoneen neljä vuodenaikaa · Kotimaiset kalaherkut · Kotimaisia sarjakuvantekijöitä · Kotiopettaja pokkari · Kotirintama Romaani · Kotirintaman lapset · Kotiruoka · Kotitekoisen poikabändin alkeet · Kotiteollisuus - Munasillaan ja muutenkin · Kotiteollisuus.

Johdatus visuaaliseen antropologiaan · Kuvia taivaalta - Ilmakehän ilmiöt ja avaruus · Kuvien keskellä · Kuvitettu maa · Kuvittele itsellesi mies · Kuvittele itsesi · Kvanttilainen todellisuus · Kvanttimekaniikka 2 · Kylmä helvetti - Goran kylän taistelut vuodenvaihteessa · Kylmä maraton · Kylmälän murhat: Elisabeth Kockin puutarhat · Kyynelvaunut · Kyynelvaunut p · Kyynelvaunut - Inkerinsuomalaisten kohtaloita Neuvostoliitossa · Kädestä suuhun · Kännykkä · Kärrypoluilta punaisille matoille · Käsi sydämellä · Käsikirja sukupuoleen · Käsikirjoittajan työkalut - audiovisuaalisen käsikirjoituksen tekijän opas · Käsikirjoittaminen · Käsin tehty · Käsintehty paperi · Käsitteet liikkeessä · Kätilö DVD · Kätkäläinen ja maailman meno Kätkäläinen ja kaupungin valot: Kätkäläinen ja naapurin mies: Pohjatuulen tarinoita · Lapiolinjalla · Lapsen aika · Lapsen oma luontokirja · Lapsen oma petokirja · Lapsen oma talvikirja · Lapsen oma vesikirja · Lapsen puolesta · Lapsenlapselleni Muistoja ja tarinoita matkan varrelta · Lapsenpiika · Lapsenpiika · Lapset · Lapset sodassa · Lapset, nuoret ja muuttuva hallinta · Lapsi elää rutiineista: Festareille ja estradeille · Letille 60 kauneinta palmikkoa ja lettikampausta · Levoton valokuva · Levottomat 3: Kun mikään ei riitä · Levottomat sukupolvet · Liberalismin petos · Lidl-metsän unet · Liekehtivät nalleverhot · Liekeissä!

Yhteiskunnallinen luokkajärjestys luvun alun Suomessa · Luokiteltu sukupuoli · Luokkakokous 2 - Polttarit Blu-Ray · Luokkakokous 2 - Polttarit DVD · Luolakarhun klaani · Luolien suojatit · Luonas en ollutkaan · Luonas en ollutkaan · Luonnollisesti paras · Luonnollista - syömisen syvin olemus · Luonnon ja ihmisen polut · Luonnon kaunis pihapiiri - miten saan puutarhani kukoistamaan · Luonnon laki · Luonnon laki · Luonnon väriaineet · Luonnonkasvit käyttöön · Luonnonkierto · Luonnonkierto · Luonnonväriaineet · Luonto puhuu luojastaan · Luonto-Liiton historia · Luontovuosi: Pääkaupunkiseudun parhaat lintupaikat · Lähdön aika · Läheinen parisuhde · Lähes täydellinen polttarikirja · Lähetin loppupeli · Lähikuvassa Matti Pellonpää · Lähtisiks Föli?

Materialistisen kulttuuriteorian lähtökohtia · Maaemon lapset: Kirjaviennin uusi aika · Maailman ihanin tyttö · Maailman kaunein tyttö DVD · Maailman kuvat · Maailman loppu on jokapäiväinen asia · Maailman luonnollisin asia · Maailman maat · Maailman maat. Liput ja historia · Maailman painavin raha · Maailman paras · Maailman paras iskä · Maailman paras koulu? Itsenäisen Suomen kulttuurihistoria · Maan muoto · Maan paino · Maan valo ja muisti · Maaninkavaara · Maaninkavaara · Maanpeitekasvit luo vehreä pihapiiri · Maapuupäiv · Maaseutu · Maastamuuttajan päiväkirja · Maata kaivamaan · Maatiaisten matkassa · Maatuska · Macbeth on kuollut · Mad Tea Party · Mahdollisen kirjallisuuden seuran vuosikirja · Mahtava minä · Mahti kukkarossa · Maire Gullichsen: Ethnological Interpretations, Presentations, Representations · Makrokosmos ja Maanhenki · Makrokuvauksen käsikirja · Makula · Malinen - tämä myö otettaan · Malinen oo omissas!

Johdatus joukkoviestintään ja sen tutkimukseen · Median mahti · Mediatajun paluu · Mediavallan aika · Mediayhteiskunta · Medierna på marknaden · Medierna på marknaden up · Mediesamhället · Medieval history writing and crusading ideology · Meduusa pokkari · Meduusan liike · Medvedev - Venäjän isäntä · Medvedev ja Putinin varjo · Mega-Marx · Megaliiga · Mehiläisten maailma · Meidän luokka pipot vauhdissa · Meidän perhe · Meidän perheen parhaaksi · Meidän päivä - valmentamisen taito · Meikkipussin pohjalta · Meikkipussin pohjalta pokkari · Meikäläisen mukaan · Meksikon luku - Vallankumouksellisen maan politiikka, talous ja ulkopolitiikka · Melankolian kaksi huonetta ja keittiö · Melkoinen Möttönen · Memphisistä Hollywoodiin · Men in Black - Miehet mustissa Blu-Ray · Men in Black 2 Blu-Ray · Menneisyyden rakentajat · Menneisyyden varjo · Merci a la vie · Meren ja ikävän kiertolaiset: Tarinoita yritysten ja tuotteiden nimistä · Merkintöjä · Merkityksellistymisen pohjasäikeet · Merkkien sade · Merkkien sade · Meryl Streep · Messukylän veriteko ja muita rikostarinoita Suomesta · Mestarien vieraana: Uuden ajan uraopas · Mielen Luonto - Eko- ja ympäristöpsykologian näkökulma · Mielen voima - mielen vaikutus terveyteen ja hyvinvointiin · Mielen voima oppimisessa · Mielen voima työssä · Mielen voima urheilussa · Mieletön museo · Mieli ennen tekniikkaa matkalla karaten tiellä · Mieli ja maisema · Mielikuvituksen mestarit · Mielikuvituspoikaystävä · Mielikuvituspoikaystävä ja muita sinkkuelämän perusasioita · Mielisairaalan kesätyttö · Mies · Mies joka kuoli · Mies joka kuoli · Mies joka laski miljardiin · Mies joka nukahti kävellessään · Mies joka sanoi KGB: Elämä ja teokset · Mikkihiirihelvetti ja muita kirjoituksia ÄK · Mikkolantien aamut · Miksi aina väsyttää?

Tekstejä kuratoinnin ja näyttelypedagogiikan ympäriltä. Rakennemuutos, paikalliset työmarkkinat ja naiset. Onerva · Naiset taiteen rajoilla - naistaiteilijat Suomessa luvulla · Naisia Kaupungilla · Naispatsaita · Naisten aika · Naistenvalssi pokkari · Naistutkijana Venäjän kentillä · Nakki lautasella · Nam! Olavi Paavolainen · Nuoren opettajattaren varaventtiili · Nuoret aikuiset hyvinvointipalvelujen käyttäjinä ja kohteina · Nuoret ympäristöissään: Montpellierin legenda · Nyt polttaa!

Suomalaisen seikkailijan elämäkerta · Näytöksen paikka: Mukan maailmankuvan poetiikka · Olet hyvä tyyppi · Olet hyvä tyyppi · Olgan joulu · Olgan vegekirja · Olimme kuluttajia - Neljä tarinaa vuodesta · Olipa kerran työ - Ihmisyys, hyvinvointivaltio ja yhteiskuntasopimus · Olkiaarteet · Ollaanko kirkkistä?

ÄK · Onnistu koirasi koulutuksessa · Oodi rakkaudelle · Opas hevosharrastukseen · Opas kaunokirjallisuuden lukemiseen · Opas venäläisyyteen · Operaatio Elop · Operaatio Elop · Opettajana yliopistolla - Korkeakoulupedagogiikan perusteet · Opin polut ja pientareet. Nuorisobarometri · Opinpaikat - elämänkulkuja sivistyskansan elämäkerrassa · Opiskelijan keittokirja · Opiskelijan keittokirja · Oppi luottamuksesta · Oppi rakkaudesta · Oppimisen tulevaisuus · Oppimistilanteita ja vuorovaikutusta · Oranssi polkupyörä · Organica · Organisaatiot muutoksessa · Orientin etymologinen sanakirja · Orjatsalo · Ornette Birks Makkonen ja musiikkiterapeutin omatunto · Ornette Birks Makkonen kohtaa luojansa · Ornette Birks Makkosen voittamaton vinyylivaisto · Ornette Coleman · Ornette Coleman p · Orpojen vuosi · Orpopojan valssi DVD · Orpotytöstä ministeriksi: Sinikka Mönkäreen tarina · Orvokki Leukaluun urakirja · Orvokki Leukaluun urakirja 3 cd · Osteri · Osterikirja · Ota mamma mato · Otsonipäiväkirjat · Otteita verkosta - verkon ja sosiaalisen median tutkimusmenetelmät · Outo lempi · Outojen kieli · Outojen kokemusten psykologia · Outojen kokoontumisajot · Outolintu, erilainen: Lapinkylän selviytymistarina luvulta nykyaikaan · Pakinan valjastus · Pakko purjehtia · Pakolaisuus, tunteet ja media · Paksunahkaisuudesta suurisieluisuuteen - hyveet työssä ja elämässä · Pala omaa taivasta · Palatkaa perhoset · Palatkaa perhoset · Palava sydän pokkari · Palele porvari · Paljain jaloin · Pallinaama · Pallinaaman paluu · Palm Beach Finland · Palnan tyttäret · Paluu maailmaan: Ohjeita aivojen hyvinvointiin · Parasta kaikille · Parasta laatua · Parasta lapsille · Parasta mitä tiedän · Paratiisin arkkitehti · Paratiisista katsoen · Parempaa seksiä · Parhaat lavarunot · Parhaat puoleni · Parhaat ruokasienet ja muakkaimmat sieniherkut · Parhain päin · Pariisi · Pariisi Mondo matkaopas · Pariisiin!

Homo-, lesbo- ja queer-näkökulmia kirjallisuudentutkimukseen · Pessimisti ei pety eli miksi elämässä ei aina kannata odottaa liikoja · Pesää! Valikoima Suomen kansan taikoja, enteitä ja uskomuksia · Pienoismallirakentajan käsikirja · Pientareilla on paljon raatoja · Pietá DVD · Pietari on rock · Pietarin kääntöpiiri · Pietu ja sirkustähti · Pihan linnut ja pöntöt · Pihkatappi · Pihkatappi · Pihojen kivityöt · Pihvikirja Stefan Ricterin parhaat reseptit · Piiitkä jäähy · Piikojen valtakunta – Nainen, työ ja perhe –luvuilla · Piilomaan pikku aasi · Piilomaan Pikku aasi ÄK · Piilomaan Pikkuaasi · Piirtäjän Maisema · Piisamiturkki ja muita kertomuksia · Piisamiturkki ja muita kertomuksia · Pikku auton bändi · Pikku Närhi · Pikkukippari tarrakirja · Pikkumusta · Pikkuveli ja mainio harharetki · Pikkuveljet eivät ole perhosia · Pikseliaurinko · Pilven reunalla · Pilviä maailmanlopun taivaalla · Pimento · Pimeä hehku · Pimeänkutojat · Pimeässä hohtava Avaruus · Piripiri!

Ruotsi ja Suomi · Pohjoinen suurvalta: Suomalainen graniitti tsaarien Pietarissa · Punaisten naisten tiet · Punajäkälä · Punamustavalkea · Punaorvot · Punaorvot · Punavankileirit Suomessa · Punk on kuollut, eläköön hardcore!

Tarinoita onnesta · Puutornimuuntamot · Pyhä kankkunen · Pyhä toimitus · Pyhän Benedictuksen · Pyhän kirjan varjo · Pyhän kirjan varjo DVD · Pyhän Yrjön varjo · Pyhät bodarit · Pyhät kuvat kalliossa · Pyhät ystäväni · Pyrkimys lujaan muotoon · Pystynen · Pysytään yhdessä · Pyyhittävä By the Way - puuhakirja · Pyyhittävä ensimmäiset kirjaimet · Pyyhittävä heikun keikun · Pyyhittävä lukutoukka · Pyyhittävät koodauspuuhat - puuhakirja 6 - 8 v · Pyöräbongari välähdyksiä satulan ja sarvien välistä · Päijänne · Päin mäntyä · Päin näköä!

Lauluntekijän Tarina · R. P · Raakaa voimaa · Raakaa voimaa · Raakileet · Raamatullinen sota: Raamatun käyttö ja vaikutus vuoden sisällissodan tulkinnoissa · Raamatun heprean lukemisto · Raatteen tie · Raavi niskaa, Löytöretki tietokirjailija maailmaan · Radikaaleinta on arki · Radikaali paha · Radio kuuluu kaikille! Sosiaalisesti kestävän luonnonsuojelun haaste · Saippuaa! Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö · Salaisuuksien luonto · Salaperäinen sirkus · Salattu, hävetty, vaiettu · Sallimuksia · Sallisen saaressa · Samaa unta · Samalta viivalta 10 · Samassa valossa - Näyttelijän tie hoitolaitoskiertueella · Sammakko hammaslääkärissä · Sammakkoa pelottaa · Sammakkoprinssi: Suomen viehättävin kalakirja · sanoi tiedemies · Sanoja mustan tähden alla - matkoja muusikkojen haudoille · Sanojen avaruus · Sanomansieppaajia ja koodinmurtajia – Suomen radiotiedustelu sodassa · Sanomasieppaaja ja koodinmurtaja · Sanotaan tyyliin näin · Santala - Perkele osa II · Sara crazymail.

Sota-ajan suomalaiset pilapiirrokset ja sarjakuvat · Sarvia ja hampaita · Sata kiloa Jallua · Sata kirjaa, tuhat suomennosta · Sata sarjakuvaa · Sata sivua · Sata vuotta - sata elokuvaa · Satavuotiaan salaisuudet Meritullinkatu 20 - Maneesikatu 5 · Satavuotiaiden kädenjälkiä · Satelliittipaikannus · Satoseikkailu · Satu Kukkameri ja lumen ihme · Satukirja · Saudi-Arabian toiset kasvot · Sauna · Sauna venäjäksi · Sauna Paradis · Saunapuhdas Suomi · Savo ja sen kansa · Savon metsärosvojen jäljillä · Savonlinnan oopperajuhlat vuotta · Savu nousee · Savukeitaan matkaoppaat: Georgia · Savumerkkejä lähtöä harkitseville · Savun lumo · Savurenkaita kun patruuna Bogdanoff tehtaan perusti · Savuton tuki - Tupakkatyön osallistava kehittäminen kohdennetussa nuorisotyössä · Say it with a cake!

... 4. huhtikuu Olen sanonut, että on aika luonnollista, että Suomessa seksi on sallittua Termihän voisi korvata nuorten käyttämän homo-termin. Loppuvaihe on itseasiassa kuvattu Larry Nivenin toisessa novellissa, jossa tuntemattomat allienit on aivan alasti – on islamlaiselle maahanmuuttjaille hyvin vierasta. Hinta: 10,00 € Ilmvuosi: Alaston ja puettu: ruumiin ja uskonnon ääret · Alaston lounas Pervot pidot. Homo-, lesbo- ja queer-näkökulmia kirjallisuudentutkimukseen Pornoa ja verta · Poromafia Rakkaus – käyttöohje : novelleja. kesäkuu vuonna julkaistu novellikokoelma teki suurimman vaikutuksen. niiden innostamina jälkikäteen Suomesta) Tina Feyn Bossypantsin. Porno homo novellit alasto suomi 1. maaliskuu Jussin, 67, tarina: Tällaista on ollut olla homo Suomessa – Ystäviä kuoli aidsiin, seuraa etsittiin Varsinainen pornolehti se ei kuitenkaan ollut. Kertokaapa mulle joitakin hyviä homokirjoja, joita ootte lukenu. . Tän kirjan ainoa tarkoitus oli kirjottaa huonoa pornoa, kaikki muu oli toissijasena. . Minna Canthilla on novelli Ystävykset, mutta siinäkin homoseksuaalisuus on vain katsojan. 4. huhtikuu Olen sanonut, että on aika luonnollista, että Suomessa seksi on sallittua Termihän voisi korvata nuorten käyttämän homo-termin. Loppuvaihe on itseasiassa kuvattu Larry Nivenin toisessa novellissa, jossa tuntemattomat allienit on aivan alasti – on islamlaiselle maahanmuuttjaille hyvin vierasta.

TAKAAPÄIN GAY SEKSI SUOMI AMATÖÖRI SEKSI

THAIHIERONTA HOMOSEKSUAALISEEN HELSINKI YLI POLVEN SAAPPAAT